Seminaareista

Parhaat seminaarimuistot jäävät mieleen

Onnistunut seminaari on tapahtuma, joka jää mieleen. Kyse ei ole pelkästään siitä, että oppii jonkun yksittäisen asian vaan kokonaisvaltaisesta kokemuksesta. Seminaari on parhaimmillaan elämys, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Jos seminaari tuntuu vain yhdeltä luennolta, jonka aikana osallistujat lähinnä näppäilevät älypuhelimiaan, on selvää, että kaikki ei mennyt oikein. Joko seminaari oli huonosti järjestetty tai paikalle oli kutsuttu vääriä ihmisiä.

Parhaimmillaan seminaari voi antaa eväitä suuriin muutoksiin. Seminaari voi tarjota sekä tietoa että inspiraatiota, joiden pohjalta yksittäinen ihminen tai yritys voi uudistua ja muuttaa suuntaansa. Tasokas seminaari pyrkii aina vaikuttaamaan yleisöönsä, eikä ainoastaan jakamaan tietoa. Mikäli se tyytyy jälkimmäiseen, sen voisi helposti korvata internetin hakupalvelulla. Tällaiset seminaarit eivät eläkään nykypäivänä pitkään.

Silloin kun seminaari on sisällöllisesti onnistunut ja se on saanut paikalle ihmisiä, joille tuo sisältö on merkityksellistä, yksittäinen tapahtuma voi olla todella suuri menestys. Aina näin ei tietenkään käy, ja usein on vaikea, ellei mahdoton etukäteen tietää, mitä tulee tapahtumaan. Seminaareihin sisältyy aina tietty riski ja yllätysmomentti – on aina mahdollista, että vaikkapa pääpuhuja peruu viime hetkessä, jolloin ohjelma joudutaan miettimään uudelleen.

Jokatapauksessa on selvää, että seminaarit ovat yksi parhaista tavoista hankkia itselleen lisätietoa ja oppia kiinnostavista ja tärkeistä teemoista. Ne ovat myös mainio keino tavata uusia ihmisiä ja potentiaalisia asiakkaita. Ja parhaimmillaan saada alkusysäys jopa isoille elämanmuutoksille.

You may also like...