Nykysin on mahdollista hyvinkin helposti toteuttaa omia seminaareja aiheista, joista on kiinnostunut. Joillekin seminaarien pitäminen voi olla työtä tai osa oman ammatin harjoittamista, ja joillekin se voi kuulua harrastukseen. Seminaarit ovat erinomainen keino oppia ja opettaa uutta sekä vaihtaa ajatuksia muiden samoista asioista kiinnostuneiden kanssa. On vaikea kuvitella, missä tilanteessa seminaarista ei olisi hyötyä.

Seminaareja ja kursseja voi järjestää kuka tahansa. Opettaminen ja luennoiminen ei ole enää vain yliopistokoulutuksen saaneiden etuoikeus, vaan kuka tahansa voi järjestää tilaisuuden, jossa perehdytään johonkin tärkeään teemaan. Seminaarin idea voi olla juuri oppiminen, eli järjestäjänkin päämäärä voi olla oppia lisää aiheesta. Kyse ei ole siitä, että joku, jolla on kaikki mahdollinen tieto jostakin aiheesta, luennoi ja muut kuuntelevat passiivisesti.

Seminaarien sisällöt voivat myös olla pysyviä, jolloin niitä voidaan hyödyntää myös jalkeenpäin. Näin on tehty esimerkiksi yhdessä Helsingin yliopiston kurssissa, jota tarjotaan nyt mahdollisuudeksi kelle tahansa opettaa ulkomaalaisille ja maahanmuuttajille suomen kieltä.

Seminaareja voi siis järjestää sekä verkossa että jossain fyysisessä paikassa. Kummassakin vaihtoehdossa on omat etunsa ja haasteensa, joita kannattaa pohtia tapauskohtaisesti. Luonnollisesti kasvotusten tapaaminen on monesti hedelmällisempää silloin, kun käsitellään hankalia aiheita. Mikäli aiheet sekä osallistujat ovat tuttuja, verkkoseminaari on hyvä tapa vähentää matkustuskuluja sekä säästää aikaa.

Riippumatta siitä, onko kyseessä verkkoseminaari vai perinteinen seminaari, aina olennaisinta on pohtia hyvin tarkasti, mikä on seminaarin tarkka teema. Seminaarilla tulee olla tarkasti pohdittu agenda ja eräänlainen tutkimuskysymys, johon eri puheenvuoroilla ja esitelmillä vastataan. Osallistuminen on aina mielekkäämpää, kun tietää miksi seminaari järjestetään. Toisinaan seminaarit ovat eräänlaisia ajankohtaisten asioiden päivitystapahtumia. Tällöin on kuitenkin suuri riski, että osallistujat eivät saa vastinetta ajalleen ja osallistumisesta syntyneelle vaivalleen. Ellei sitten muiden seminaariosallistujien tapaaminen ole pääasiallinen syy osallistumiselle.

Kun seminaarin järjestäjä on pohtinut, mitä haluaa seminaarissaan käsitellä ja mitä kysymyksiä pohtia, tulee miettiä kuka tai ketkä ovat oikeita henkilöitä puhumaan aiheesta. Esiintyjien valinnassa on tärkeää pohtia sekä puhujan substanssiosaamista että puhuja- ja esiintymistaitoja. Kaikki asiantuntijat eivät ole hyviä esiintyjiä, ja kaikki valovoimaiset esiintyjät eivät välttämättä osaa tuoda riittävästi uutta asiaa esiin. Usein on hyvä pyrkiä saamaan esiintyjälistalle sekä sellaisia nimiä, jotka vetävät yleisöä että vähemmän tunnettuja lahjakkuuksia, jotka hallitsevat käsiteltävän asian hyvin.

Seminaarin sisällön suunnittelussa täytyy siis ottaa huomioon lukuisia asioita. Lähtökohta on kuitenkin aina miettiä omaa pääviestiä, eli sitä, mitä toivoo osallistujille jäävän mieleen tapahtumasta. Tämä täytyy olla hyvin kirkkaana järjestäjälle itselleen alkumetreiltä asti. Muuten on riski, että päätyy tekemään valtavasti työtä ilman haluttuja tuloksia ja hyötyjä. Kun oma sanoma on selvillä, voi alkaa rakentaa tarkempaa ohjelmaa.

Sisällön suunnittelussa olennaista on tietysti myös yleisö. Se ketä haluaa seminaariinsa ratkaisee sen, millainen ohjelma on ja miten seminaari esitellään. Seminaarin sisällön on vaikutettava relevantilta halutun yleisön silmissä. Muuten on hyvin todennäköistä, että järjestäjä istuu yksin seminaarissaan hyvistä organisointitaidoistaan huolimatta. Edes nimekkäät puhujat eivät välttämättä houkuttele yleisöä, jos ohjelma koetaan epäkiinnostavaksi tai vaikeasti ymmärrettäväksi.