Yksi tärkeimmistä syistä, miksi seminaareja järjestetään, liittyy siihen, että halutaan luoda keskustelua jonkun teeman ympärille. Nykyisin keskustelu on hyvin helppoa erilaisten some-kanavien ansiosta, mutta samalla moni kokee että yhteen twiittiin ei mahdu riittävästi asiaa. Lisäksi some-maailma mahdollistaa nimettömän, joskus jopa aggressiiviseksi käyvän tappelun, mistä moni haluaa pysyä erossa.
Vastalääkkeeksi tarjotaan perinteisiä seminaareja, jotka mahdollistavat sen, että ihmiset tapaavat toisiaan samassa tilassa ja altistuvat aidolle vuorovaikutukselle ja dialogille. Lukuisissa eri puheenvuoroissa on viime aikoina peräänkuulutettu dialogisuutta, eli sitä, että ihmiset kuuntelevat toisiaan ja pyrkivät aidosti ymmärtämään toisiaan. Some-keskustelu on vienyt keskustelukulttuuria toiseen suuntaan, jossa jokainen huutaa omaa asiaansa eikä altista itsenään uusille näkökulmille. Voisivatko seminaarit tarjota tähän apua?
Mahdollisesti kyllä, ainakin ne ovat askel oikeaan suuntaan ja vastapainoa sille, että nimimerkin takaa voi arvostella muita. Olennaista on kuitenkin se, että seminaarin olisi pystyttävä kokoamaan yhteen erilaisia ihmisiä. Usein seminaarit ja konferensit vetävät ihmisiä, jotka jakavat samat kiinnostuksenkohteet ja arvomaailman. Tällöin on todennäköistä, että osallistuja ei pääse some-kuplastaan ulos, vaan jatkaa samassa todellisuudessa, joka on vain vaihtunut välillä digitaalisesta fyysiseen.
Mikäli tapahtumajärjestäjä on onnistunut saamaan paikalle erilaisia ihmisiä, tilanne on kuitenkin toinen. Tällöin mahdollisuus kohtaamiseen ja ymmärtämiseen on suurempi. Toinen ihminen on aina helpompi ohittaa verkossa kuin silloin, kun hän istuu vieressä.