Partyking laittaa joulunkin sekaisin ja tekee seminaareista hauskempia

Tuntuuko sinusta siltä, että seminaarit, joihin otat osaa, ovat toinen toistaan kuivempia ja tylsempiä? Kaipaisitko niihin joskus ripauksen hauskuutta ja hulluttelua? Haluaisitko itse järjestää hauskemman seminaarin, joka jäisi varmasti osallistujien mieleen? Partyking on erikoistunut taistelemaan tylsistymistä vastaan, joten tällaisten ajatusten iskiessä kannattaa ehdottomasti tutustua sen monipuolisiin valikoimiin. Partyking on niin hassunhauska, että sen myötä joulukin …

CRM-seminaarit yritysten tukena

Customer Relationship Management – nuo kolme sanaa ovat olleet osa monen pienemmän ja suuremman yrityksen repertuaaria jo useamman vuoden ajan. Customer Relationship Management, eli CRM, tai suomeksi asiakkuudenhallinta on kuitenkin resurssi, josta ei voi koskaan oppia liikaa ja jonka taitaminen on yritykselle kuin yritykselle äärimmäisen tärkeä – usein jopa ratkaiseva työkalu, jonka avulla yritys voi …

Seminaarit ovat perinteisiä opetus- ja oppimismuotoja

Suomessa ja koko maailmassa järjestetään monenlaisia seminaareja. Oletko sinä osallistunut koskaan jonkinlaiseen seminaariin? Seminaari tarkoittaa yliopistojen syventäviä kursseja, joissa aikuisopiskelijat voivat esitellä omia tutkimuksiaan. Vuorovaikutus on erittäin tärkeää Seminaareissa tarvitaan erityisesti toimivaa vuorovaikutusta. Seminaarityöskentelyä voidaan hyödyntää opintojen jokaisessa vaiheessa. Seminaareissa tutustutaan tutkimusten tekemiseen, tutkimusten perusasioihin sekä eri tieteenalojen omiin teorioihin ja käsitteisiin. Jokaiselle opiskelijalle tarjoutuu …

Seminaarityöskentely ja iMac

Kaikenlaisissa seminaareissa ja luentotilaisuuksissa suurin huolenaihe on yleensä tietotekninen puoli. Jos jokin ei toimikaan halutulla tavalla, ollaan pulassa; hyvin suunniteltu esitys menee pilalle ja yleisön kiinnostus häviää. Itse tällaista vikaa ei tietenkään osaa korjata, vaan paikalle pitää kutsua joku paremmin osaava, mikä on aina kiusallista. Toisinaan nämä ongelmat tulevat kuitenkin puhtaasti käyttäjän eli luennoitsijan puolelta: …

Seminaareista tukea yritysten toimeentuloon ja apua yrityslainoihin

Suomessa yrittäjyyttä pyritään tukemaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi valtion yritystuilla ja järjestämällä yrittäjille koulutuksia ja kursseja. Tästä huolimatta moni yrittäjä kokee arkensa raskaaksi ja oma toimeentulo epäilyttää ja toisinaan jopa ahdistaa. Erilaisilla yritystapahtumilla voidaan pyrkiä auttamaan yrittäjiä toimeentulossa ja jakamaan tietoa sen suhteen, miten toimeentuloa voi parantaa. Yrittäjien hyvinvointi puhuttaa Yrittäjyys luo työpaikkoja ja kasvattaa taloutta. …

Seminaareista potkua työelämään

Työntekijöiden henkinen hyvinvointi on suorassa yhteydessä heidän tuottavuuteensa ja yrityksen pysymiseen innovatiivisena. Miten työntekijät voidaan pitää innostuneina ja tyytyväisinä työhönsä? Tärkeäksi keinoksi motivoituneisuuden ylläpitämisessä on havaittu yhteinen tekeminen. Jos työntekijät tuntevat yhteistä innostusta alaansa, työn tekeminen yhdessä sujuu paljon helpommin. Nykyaikainen työelämä on ollut jatkuvassa muutoksessa jo pitkän aikaa. Lisääntyvä digitaalisuus, erilaiset pakolliset tietokoneohjelmat, joihin …

Miksi seminaarit ovat oiva tapa vaikuttaa

Yksi parhaista tavoista vaikuttaa ja saada viesti vahvasti perille on seminaarien pitäminen. Seminaarit saattavat kuulostaa jotenkin suurelta ja pelottavalta, mutta tosiasiassa seminaareja tulee kaikissa kokoluokissa ja aiheissa. Seminaarin ei tarvitse olla maailmanluokan ympäristökokous tai viisaiden poliitikkojen tapahtuma – se voi olla ihan vain pieni kymmenen hengen kauneustapahtuma tai kirjoista kiinnostuneiden kokoontuminen. Tärkeintä on se, että …

Kuinka järjestää onnistunut seminaari?

Seminaarit kokoavat ihmisiä yhteen. Ne kokoavat yhteen ihmisryhmän, joka jakaa yhteisen kiinnostuksen kohteen, seminaarin, aiheen. Seminaarin järjestäminen vaatii huolellista suunnittelua ja siihen kannattaakin panostaa, parhaan mahdollisen seminaari kokemuksen järjestämiseksi. Ennen kaikkea seminaarin järjestäminen vaatii riittävän budjetin toteuttamista varten. Seminaarin kulut kannattaakin budjetoida huolella etukäteen välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä. Järjestämiseen saa haettua lisärahoitusta helposti https://www.freedomrahoitus.fi/ kautta, eikä …

Parhaat seminaarimuistot jäävät mieleen

Onnistunut seminaari on tapahtuma, joka jää mieleen. Kyse ei ole pelkästään siitä, että oppii jonkun yksittäisen asian vaan kokonaisvaltaisesta kokemuksesta. Seminaari on parhaimmillaan elämys, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Jos seminaari tuntuu vain yhdeltä luennolta, jonka aikana osallistujat lähinnä näppäilevät älypuhelimiaan, on selvää, että kaikki ei mennyt oikein. Joko seminaari oli huonosti järjestetty tai paikalle …

Seminaarit tuovat ihmisiä kaupunkiin

Moni ei tule ajatelleeksi, että seminaareilla on monia myönteisiä ulkoisvaikutuksia niille kaupungeile ja alueille, joissa tilaisuudet järjestetään. Tapahtumanjärjestäjät eivät ole ainoa taho, joka hyötyy, vaan lukuisat eri toimijat voivat paisuttaa kassaansa ison seminaarin tai muun tapahtuman ansiosta. Esimerkiksi kaikkien tunteman Slush-tapahtuman jokainen kävijä jättää Helsinkiin keskimäärin useita satoja euroja. Tämä on tietenkin erinomainen asia muiden …