Seminaareista

Seminaaripuhujan muistilista

Koska sattumalla on aina sijansa kaikessa siinä, mitä ihminen tekee, ei hyvän seminaaripuheen rakennetta ole mahdollista kuvata millimetrintarkasti. On kuitenkin olemassa joitakin nyrkkisääntöjä, joita noudattamalla epäonnistumisen mahdollisuus voidaan minimoida.

Aivan ensimmäiseksi ei ole syytä paneutua puheen sisällöllisiin asioihin, vaan puheen ulkopuolisiin käytännön asioihin. Mikään ei laske tunnelmaa samalla tavalla kuin tekniikan kanssa taisteleva puhuja, joka yrittää epätoivoisesti etsiä oikeaa tiedostoa muistitikultaan tai saada läppärin kuvaa näkymään valkokankaalla, samalla kun seminaariosallistujat karkaavat mielissään jonnekin aivan muualle. Tämänkaltainen skenaario voidaan vältää muutamalla yksinkertaisella askeleella:

– Tallenna tiedosto mahdollisimman yhteensopivassa tiedostomuodossa sellaiseen paikkaan, jonka löydät hermostuneenakin ja jossa ei ole muita tiedostoja, johon voisit sen sotkea! Esimerkiksi juuri tätä tarkoitusta varten luotu PUHE -kansio täyttää tehtävänsä mainiosti. Mikäli et käytä puhetta pitäessäsi omaa läppäriäsi/tablettiasi, kannattaa tiedosto varmuuden vuoksi tallentaa useassa erilaisessa tiedostomuodossa.

– Ota varmuuden vuoksi mukaan omat kaapelisi. Tämä saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta muutama piuha ei paljoa paina, kun taas se painaa ja pitkään, jos puheesi jää pitämättä siksi, että laitettasi ei saatu yhdistettyä videotykkiin talon johdoilla.

– Jos mahdollista, käy tutustumassa seminaaritilaan ja sen laitteistoon jo etukäteen. Kysy myös, olisiko sinun mahdollista harjoitella puheesi pitämistä heidän laitteistollaan ennen esitystä. Tämä kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin etukäteen, sillä seminaaripäivänä tila on todennäköisesti jatkuvassa käytössä. Huomioi myös, että jo edellisenä iltana tilan valmistelut ovat todennäköisesti jo täydessä käynnissä.

Kun olet lopulta päässyt tilanteeseen, jossa olet heijastanut ensimmäisen sliden valkokankaalle, ja yleisö odottaa henkeään pidätellen, että avaat suusi, on aivan olennaisen tärkeää, että päästät suustasi tuolloin jotakin sellaista, joka kiinnittää yleisön huomion välittömästi siihen, mitä sanot. Kaikki riippuu kontekstista! Freelancer-seminaarissa saattaa olla hyvinkin tehokasta pamauttaa heti alkuun, että on sivusto, josta löytyy kaikki tarvittava, kun taas toisessa tilanteessa kannattaa aloittaa hieman konservatiivisemmin. Ei kannata kuitenkaan aloittaa jo muinaiset roomalaiset -kaltaisella ummehtuneella kliseellä, sillä se saa kuulijat vain haukottelemaan. Aloita suurimmalla ja keskeisimmällä ideallasi, sillä yleisö on tarkkaavaisimmillaan puheen alussa. Samasta syystä suunnan tulee olla yksinkertaisesta yksityiskohtaisempaan. Kun olet ensin vanginnut yleisön mielenkiinnon kiinnostavalla ideallasi, kuuntelevat he mielellään saman asian myös tarkempiin osasiin pilkottuna, kunhan vain pohjustat tämän kaiken kunnolla.

Puhu selkeästi, mutta innostuneesti. Et voi olettaa kenenkään muunkaan innostuvan puheestasi, jos kuulostat siltä, että se ei innosta sinua itseäsikään. Kaiken innostuksen keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että selkeys on syytä säilyttää, sillä mikään ei riko puheen rytmiä ja flowta samalla lailla kuin se, että joudut kerta kerran perään toistamaan sanottavaasi.

Palaa välillä siihen, mitä olet jo sanonut. Et voi olettaa, että yleisö pitäisi koko puheesi ajan mielessään kaiken, mitä olet heille sanonut. Siksi on syytä kerrata keskeisiä asioita ennen uusien asiakokonaisuuksien esiin ottamista käyttämällä fraaseja kuten: “Kuten muistamme…”

Älä ole liian vaikeaselkoinen, mutta älä myöskään pidä yleisöäsi tyhmänä. Harva jaksaa keskittyä sellaiseen, mitä ei ymmärrä, mutta kovinkaan monen kuulijan mielenkiinto ei pysy yllä silloinkaan, kun he joutuvat kuuntelemaan itsestäänselvyyksiä. Mieti jo etukäteen minkälaisista ihmisistä yleisösi koostuu, ja puhu sen mukaan. Puheen aikana voit tarkkailla tilannetta ottamalla kontaktia yleisöösi. Jos et tiedä oletko liian vaikeaselkoinen, niin kysy!

Jos pidät mielessäsi yllä kerrotut neuvot, minimoit mahdollisuudet sille, että joku puheesi sisällöstä riippumaton asia tulee sinun ja yleisösi väliin. Loppu on kiinni sinusta itsestäsi!

You may also like...